Onervan naama venähti kuin "lehmän vittu", kun hän tajusi häviönsä. Silläkin tavalla oli mies hänen ulkonäköään nimitellyt.
"Naama kuin petolinnun perse" ja
"Naama venähtänyt, kuin lehmän vittu!".
Aina ja koko ikänsä Onerva kaikki ne ivalliset nimitykset tulisi muistamaan, joilla mies oli häntä loukannut. Ja Hempukka oli siitä jatkanut, siitä mihin mies oli lopettanut . Jaksoi sopivan paikan tullen antaa Onervan ymmärtää ettei Onervalla olisi saumaa.
Onerva tunsi itsensä hyvin vanhaksi. Vanhaksi, ruttuiseksi rusinaksi. Taas oli Hempukka vienyt voiton.
Ja kyllähän Onerva sen ymmärsi,ettei hän pärjäisi tuolle ilmestykselle, ei ulkonäöllisesti, eikä älylliseti. Se Onervankin oli pakko tunnustaa. Kaikkein eniten häntä kismitti se, ettei verbaliikka ollut hänen vahvin puolensa, toisin oli Hempukan kanssa.Hän ei ikinä tulisi pärjäämään Hempukalle.
-Hemmetti! Miksi toisilla on kaikki, kauneus, äly, lahjakkuus, onni.... mitä näitä vielä onkaan.
Ja Onerva kadehti niitä kaikkia Hempukalta.
Onerva tunsi itsensä vanhaksi katkeraksi akaksi, joka kadehti Hempukkaa.... Eikä vain tuntenut, vaan tiesi, että vain sitä hän onkin. Hänestä ei koskaan olisi Hempukan haastajaksi.
