Tekstiviesti ja muuta mukavaa

Olen alusta asti blogeissa ilmoitanut, että Onerva-blogi , sekä "Jossain kaukana on psykopaatti kirjoittaja" kuuluvat kiinteästi yhteen.
Psykopaatti on Onerva ja Onerva on psykopaatti.
Nyt TerhiTopp väittää poliisille olevansa Onerva, josta mielessäni herää kysymys siitä, miten olen myös Psykopaatissa onnistunut kirjoittamaan hänen sielun elämästään, vaikken edes häntä tunne henkilökohtaisesti....olen melkoinen fakiiri..... ;O)
Kannattaa käydä siis lukemassa Psykopaatti-blogini TÄÄLTÄ, se saa kyllä ajattelemaan, voiko joku oikeasti ajatella itsestään, että on Psykopaatin kaltainen? Huh.
Tosin en tiedä, onko tässä nyt mitään uutta, sillä jo aiemmin Enkeli- Vettenterä väitti olevansa tuo kirjoitusten esikuva.
Oikeastaan voin olla ylpeä itsestäni, mikäli kykenen näillä vajavaisilla avuillani luomaan hahmoja, joihin moni pystyy samaistumaan.


Seuraava tekstiviesti tuli puhelimeeni  kun olin koiran kanssa lenkillä.
Numerosta : 0503322748   3.lokakuuta 2006:
"X mä soitin äsken Miralle ja kysyin miks se tekee kaiken tän meille. Mua niin pelottaa kun Mira uhkailee taas tappaa sut, ellen jätä sua. Mutta mä rakastan sua."
Näiden omituisten uhkaavien viestien jälkeen joita hän lähetteli, alkoi kummasti puheet muuttu asiten, että muka minä lähettelisin niitä mieheeni puhelimesta. Valitettavasti se oli mahdottomuus, puhelin kun oli aina koodilukittuna, ettei ketään toinen kyennyt sitä käyttämään.

Tämä kyseinen ajankohta oli aikaa, jolloin kyseinen tytär oli "kimpussani" . Asuihan isä naisen kanssa joka oli "vienyt" isän äidiltä, jonka oli Vauvalehden keskutelupalstalla väitetty yrittäneen itsemurhaa. 

Kaiken lisäksi kuten esitutkintapöytäkirjoista jo käsitellyn jutun osalta selviää, oli joku lähettänyt Mira Topp-Pietikäisen puhelimeen tekstiviestin joka esitutkintapöytäkirjasta irtiotettuna menee näin: 

" Puhelimeeni tuli tiistaina, elokuun yhdeksäntenä päivänä tekstiviesti.Villes ei sit ilmeisesti ole miestä tunnustaa sulle suoraa, mitä touhuaa! Siksi mun on pakko tehä tää! Anna sil sen  vapaus, se rakastaa ja himoitsee mua. Sun kans se on pakost, pelkää et teet jotain itselles, tai pennuil, ku saa tietää meist. Mua se ei liikuta. Meil on ollu yli puol v. suhde ja varsinkin seksi sujuu upeesti, ku sä näytit kumipallolt! Älä mieti kuka mä oon, Ville kertoo,ku on valmis. Anna sen vapaus, äläkä sido sitä väkisi ittees, pennuillas!"

Jotakin kertoo varmaan se, että kyseinen viesti oli yritetty saada minun lähettämäkseni.
Miksi minulla olisi kyseisen nuoren miehen kanss ollut suhde..huh.. Tuon viestin lähettäjä oli joku muu, kuten selvisi, mutta oliko hänellä sitten aihetta siihen, se ei selvinnyt.

Miksikö kirjoitan näistä nyt?
Jo vuonna 2006 kävin useaan otteeseen poliisin juttusilla näistäkin uhkailuista, mutta poliisi totesi minulle vain, että harvoin nämä jotka uhkaavat kuitenkaan todella tekevät mitään.
Olen jälkeenpäin miettinyt, että poliisin on varmaan melko vaikea puuttua perheen sisällä tapahtuvaan ns. henkiseen väkivaltaan, josta minunkin elämässäni oli kyse.
Minun elämäni oli vuosia pelon kanssa elämistä.
En oikeastaan tiedä, miten pysyin selväjärkisenä, kai kirjoittamalla.

Vuonna 2006 pitkään jatkuneen solvaamisen jälkeen kävin psykiatrin istunnoissa jossa todetiin ettei nuo minuun kohdistuneet psykopaatti tai skitsofreenikkoväitteet pitäneet paikkaansa, että podin vain niiden seurauksena masennusta.
Eräs ystäväni totesikin osuvasti, "sinusta oli kuollut ilo", kun vihdoin pääsin "irti" tuosta kaikesta.

Vuonna 2009 rikosilmoitukseni kuitattiin vähän kai turhanpäiväisenä, vaikka Juhani Topp oli mm lähetellyt oman sanomansa mukaan ainakin 15 täysin ulkopuoliselle minua ja mielenterveyttäni solvaavaa kirjettä.

Ehkä tuo kaikki tapahtunut oli oikeinkin minulle, olinhan ollut avionrikkoja.... Näin ajattelin pitkään, tai minut syyllistettiin ajatelmaan.
Mutta jos tuona ajan saisi takaisin en kusisikaan heitä päin.
Niin kamalalta kuin se kuulostaakin.

Olen monasti miettinyt mikä tässä kaikessa oli tarkoituksena?
En tiedä, mutta jotakin täytyi olla. 
Minun normaali tasainen nousujohteinen elämäni kääntyi heidän myötään ahdistukseksi, jonka vasta pitkän ajan kuluttua ymmärsin olleen seurausta tästä henkisessä väkivallassa elämisestä.

Tosin ylös kirjattuna on muutakin kuin henkistä väkivaltaa, mm seuraavaa.

Lainaus tutkintapyynnöstä:
28.10. 2006 Silloisen asiuntoni eteisessä mieheni tarttui minua puseroni kaula-aukosta ja nosti minut siitä ja painoi vaatekaapin ovia vasten. Hän oli humalassa ja teki uhkauksen: "jos käy ilmi, että valehtelet minulle tässä asiassa, tapan sinut."

Miten uskallan kirjoittaa tästä?
Eikö vanha sanonta mene jotenkin niin, että kun paskakasaa alkaa ronkkia niin.... Annetaan sitten lopulta sen paskakasan levitä ja tuodaan kaikki oikeat ja todelliset asiat esiin. Sitähän tässä mitä ilmeisemmin on haluttu, minulla kyllä riittää kerrottavaa.
Ja kuten sanoin, en enää karsasta kertoa tätä kaikkea julkisesti, vaikka tässä viime vuosina olinkin päöättänyt antaa asioiden olla. Olinhan saanut elää rauhassa sen jälkeen, kun tekstiveistien kriminalisointi tuli lakiin. Kirjoittamastani otan seuraukset vastaan, mutta aion tosiaankin vihdoin tuoda TOTUUDEN elämästäni julki.
Kenenkään ei tarvitsisi omassa elämässään alistua sellaiseen mitä minä olen joutunut kärsimään. 

Minulle on aina, lapsesta asti opetettu, että totuuden saa aina sanoa, enkä tähän päivään mennessä ole oppinut valehtelemaan. Usein valkoinen valhe varmaan olisi pelastanut tilanteen, mutta sen mikä kotikasvatuksessa päähän iskostetaan, sitä on hyvin vaikea sieltä poistaa.

Seuraava on suora lainaus tekemästäni tutkintapyynnöstä.

Lainaus tutkintapyynnöstä:
"14.8. 2009 mieheni oli hyvin humalassa ja alkoi haukkua ja sättiä minua, käyden samalla päälleni, vääntäen käsistä ja uhkaillen.
Kun pääsin irti hänen otteestaan tarttui hän puhelimeen ja soitti jollekulle. "jos minulle tapahtuu jotakin tänä iltana, niin tiedät sitten ja varoitat myös Miraa." Tässä vaiheessa olin sen verran peloissani joten soitin suoraan hätäkeskukseen. Siinä kuitenkin keskustellessani virkailijan kanssa totesin tilanteen rauhoittuneen sen verran, että pääsen kenties poistumaan paikalta turvallisesti. Pakenin koiran kanssa tyttärelleni, jossa vietimme paossa sen yön. Näistä uhkailuista ja päälle käymisestä hän kommentoi minulle vain hyvin ivallisesti, että "Sana sanaa vastaan,todista ne."

Tämä oli hyvin tyypillistä. Kaikki aina lopulta käännettin minua vastaan. Aivan kuin minä olisin ollut aiheuttaja, enkä uhri, kuten todellisuudessa oli. Aina lopulta se meni siihen; "Sana sanaa vastaan, todista se."