Epätoivo

Olihan se kaikkien tiedossa heti, että Onervan mies oli Hempukan matkaan lähtenyt. Siitä Onerva piti huolen.
Mutta myös siitä Onerva oli kyllä huolehtinut, etteivät ihmiset tienneet totuutta Onervasta.
Jos olisi selvinnyt kaikki ne temput, joita Onerva oli Hempukan pään menoksi kehitellyt, ei häntä enää olisi suopein silmin katseltu.
Sillä nyt, yhä vieläkin, vaikka miehen lähdöstä jo olikin aikaa, tultiin Onervan päätä silitelemään ja suremaan hänen kanssaan, sitä miten paha Hempukka voikin olla.
Mutta jos nuo tietäisivät.....

Onerva seisoi eteisen kokovartalopeilin edessä ja katseli ränsistynyttä kuvaansa.
Hän oli tapansa mukaan heittänyt rintsikat tuolin selkänojalle ja seisoi siinä pelkissä kalsareissaan.
Ei hänellä lihaa paljon luiden ympärillä ollut. Posketkin lommollaan. Mutta naama kiilteli punaisena. Silmät tapitti päässä, tosin siihen kai vaikutti myös äsken juotu toinen punkkupullo. Ja maha, se roikkui löysänä nahkana kuten rinnatkin.Kummatkin pelkkää tyhjää nahkaa.


Siro hän ei ollut.... Kaikkea muuta, jopa omasta mielestään melkoisen romuluinen ilmestys. Ei sellainen, jonka perään miehet vislailee. Samanlainen oli Lahja. Yhtä isotekoinen ja paksujalkainen. Ei sellaisia siroja nilkkoja, kuin Hempukalla.
Sillä olihan Onerva Hempukan nilkat nähnyt moneen kertaan.
Kukaan ei koskaan saisi tietää, miten Onerva oli viettänyt tuntikausia seisten Hempukan ikkunan alla, vakoillen tätä ja Miestä.

Siellä hän oli kuunnellut ja suunnitellut, miten näiden nukkkuessa vetelisi puukolla kummaltakin kaulat auki.
Katoaisi sitten kuin tuhka tuuleen, eikä kukaan koskaan saisi tietää,mikä näiden kimppuun kävi.
Tästä hän oli kerran mennyt puolivahingossa terapiassa mainitsemaan, eikä ollut kaukana se, etteikö psykoterapeutti olisi häntä passittanut uudelleen pakkohoitoon.


Onerva käveli keittiöön ja haki pullon, kolmannen, avasi sen ja asettui uudelleen peilin eteen.


Olisiko mies pysynyt kotona, jos hän olisi ollut kaunis..... Mies....ja mies....
Onerva heitti melkein täysinäisen pullon vauhdilla kohti eteisen peiliä.
Eikö hän ikinä voisi unohtaa?
Eikö koskaan voisi tulla päivää, ettei tarvitsisi ajatella Miestä tai Hempukkaa?
Punaviini valui noroina pitkin peilin pintaa.
Kuin tumma veri, ajatteli Onerva.
Olihan hän ennenkin tehnyt sen,miksei siis nyt....
Jos vihdoin onni olisi myötä, eikä pelastus tulisi.
Onerva alkoi epätoivoisena heitellä eteisen laatikosta tavaroita lattialle.... terät...
Niiden pitäisi olla siellä jossain....