Pakkohoito

Vaikea on ketään Suomessa pakkohoitoon saada. Mutta niin vain oli Onerva sinne joutunut.
Sanoivat "itsetuhoisaksi" ja "uhkaavasti käyttäytyväksi" muita kohtaan.
Mutta kyllä Onerva sen nyt ymmärsi, että Hempukkaa ne tällä tempulla olivat häneltä yrittäneet suojella.
Onnistuivatkin hetkeksi, mutta olihan hänellä koko loppuelämä aikaa tehdä Miehen ja Hempukan elämästä vaikeaa. Ja sen harjoittelun hän olikin heti hoidosta päästyään aloittanut.


Terapia tosin jatkui. Mutta Onerva naureskeli itsekseen jokaisen siellä käynninjälkeen, miten hienosti oli taas selvinnyt postaskaa puhumalla.


Onerva piti siitä huolen,ettei yksikään viikko, sairaalasta pääsyn jälkeen, jäänyt paitsi hänen törkypostiltaan.
Muutama olut tai siideri kummsti kyyditti ajatuksenjuoksua ja törky-tekstiviestit iltasella alkoivat sinkoilla Miehen ja Hempukan suuntaan.
Harmitti vaan niin turkasesti, kun kukaan niihin ei vastannut.
Ihan kuin hän olisi yhdentekevä, mitättömyys, jolla ei olisi merkitystä noiden elämässä.


Eikä kai sitten ollutkaan....
Onerva tosin tästä vastaamattomuudesta innostui vain enemmän ja antoi loan lentää.
Kyllä hän sen vieläkin muisti, miten paljon oli sapettanut, kun vastausta yhteenkään ei tullut. Mutta sitkeästi hän vain oli jatkanut.
Kunnes oli keksinyt varsin oivan keinon kostaa, mutta siihen tarvittiinkin sitten jo Helmin ja tämän ryysyläismiehen apua.

Kussut oli kuitenkin hänen hyvä ideansa.
Ja lopulta Onervan on vain ollut pakko tyytyä kohtaloonsa.....Vanha, kulahtanut hylkiö.


No, kyllähän Onervalla silti miehiä riitti, ei se siitä kiinni ollut.
Mutta luonnon päälle otti. Otti niin pirusti vieläkin se, että joku oli häntä parempi ja noin vain vei miehen.
Ja kaipa Mies nyt, heikko kun oli ollut lähti nuoren ja kauniin mukaan, "uuden lihan", ennen kuin katseli häntä, jonka naamasta kaikki kallistetut punkkupullot näkyivät kilometrejen päähän.

Mutta silti.....
Onervan sairaassa, viinanhuuruisessa päässä kyti yhä edelleen toivo..... 
Jospa siltikin.....