Helmi

Onervan ajatukset palasivat aina vain Helmiin. Ei auttanut, vaikka otti miten monta kulausta tuopista.
Hillevi ja Paula olivat melkeinpä raastaneet Onervan mukaansa. 
Minnekä muualle, kuin Laiturin terassille. 
Kyllä se niin vain oli, että Laiturista oli tullut Onervan kantapaikka.
Eikä häntä osittain senkään vuoksi kukaan tai mikään saisi pois Turusta.
Eikä keskikaupungilta. Asunto piti olla keskikaupungilla, se oli selvää.


No, pari tuntia sitten Helmi oli parku kurkussa soittanut, ettei poliisi auta.
Sekaisin se tyttö  taas oli ja pahemman kerran.
Oli yrittänyt laittaa poliisin jälleen vakoilemaan Hempukkaa.
Kyllähän Onerva sen ymmärsi, että kostoa he molemmat janosivat Hempukalle.
Mutta ei se sillä tavalla onnistuisi, kyllä poliisi kohta huomaisi, että perättömiä juttuja heidän tarinansa ovat. 
Sen verran valoisia aikoja Onervanakin päässä joskus sattui olemaan, että kyllä hän sen ymmärsi, ettei näin puusta pidemmälle päästäisi.

Mutta totuus oli ,ettei siihen Hempukkaan tuntunut tehoavan ei sitten mikään. Sehän vain innostui irvailemaan ja nauramaan partaansa, näistä Helmin perättömistä ilmoituksista.
Ja mies komppasi mukana sen minkä ehti.


Vähän liian pitkälle kai Helmi oli mennyt silloin, kun oli uhannut Hempukan tappaa. Eikä tuo tappouhkaus jäänyt siihen yhteen kertaan.
Siksihän poliisikaan ei tosissan enää Helmiä ole ottanut. 
Ei, koska nuo uhkaukset olivat muidenkin kuin vain Hempukan tiedossa. Olisi nyt Helmi sen verran tarkistanut, että Hempukka olisi ollut yksin.


Raskastahan tämä oli. Oli ollut siitä asti kun mies lähti.
Mutta jaksettava oli.

Olut auttoi.
Mutta silti kokoajan eniten Onerva suri sitä, miten Helmi tuntui purkavan kaiken lapsiinsa.
Onerva itse oli ollut näkemässä, miten tämä heitti nuorimmaisen päin seinää, kesken ruoakailun.
Poika vain oli kitissyt eikä tahtonut avata suutaan syötettäessä.
Helmin silmiin oli syttynyt palava raivo, kun tämä oli pojan nostanut syöttötuolista ja lennättänyt samantein voimalla päin lähintä keittiön seinää.
Helmi oli vielä Onervaakin väkivaltaisempi ja Onerva pelkäsi, että joku päivä hänen lapsenlapsilleen sattuisi pahempikin "vahinko".